Oppimisprosessi

Oppimista tapahtuu koko elämän ajan ja sitä ei ole ajan lisäksi sidottu paikkaan, tapaan tai tapahtumaan. Oppiminen on yksilöllinen prosessi, jossa toinen oppii lukemalla, toinen kirjoittamalla, joku kuuntelemalla tai tekemällä. Oppiminen tapahtuu aina yksilön omilla ehdoilla. Elinikäistä oppimista tarvitaan tässä muuttuvassa, teknologistuvassa ja epävakaassa maailmassa. Parhaimmillaan oppiminen tuottaa myönteisiä kokemuksia, onnistumisen riemua ja iloa. (Siren 2019.) 

Mitä opetus on ja mihin sillä pyritään. Asko Karjalainen 2009 totesi Opetusoppassa näin "...laadukas opetus auttaa opiskelijaa oppimaan asian nopeammin, helpommin tai syvällisemmin kuin se itse opiskellen olisi mahdollista. Hyvä opetus toisin sanoen tuottaa lisäarvoa opiskelijan oppimistulokseen." Opettajan työ pohjana on erilaisten oppimisteorioiden tietämys ja ne luovat pohjan opetuksen suunnittelulle ja toteutukselle. Erilaiset oppimiskäsitykset pohjautuvat ihmiskäsityksiin. Hoitotieteessä puhutaan Lauri Rauhalan kehittämästä holistisesta eli psykofyysissosiaalisesta ihmiskäsityksestä, missä maailma on ainutlaatuinen, yksilöllinen sekä dynaamisesti, holistisesti ja tajunnallisesti jäsentynyt kokonaisuus, joka koostuu kaikesta siitä mitä ihminen on kokenut ja siitä, miten hän ymmärtää todellisuuden ja oman olemassaolonsa. Ihminen todellistuu Rauhalan (1989) mukaan ainakin kolmessa olemassaolon muodossa: (1) kehollisena, (2) tajunnallisena sekä (3) situaalisena olentona. Nämä alueet ovat toisiinsa kietoutuneita ja joka hetki olemassa sekä edellyttävät toisensa ollakseen itse olemassa. (Rauhala 1983.)

Holistista ihmiskäsitystä on käytetty myös kasvatuksen ja opetuksen tutkimuksessa (Malme ym. 2019). Tämä holistinen ihmiskäsitys ohjasi minua hoitotyössä, joten uskon sen myös osittain näkyvän opettajan työssäni. Holistisella ja humanistisella ihmiskäsityksellä on jonkin verran yhtäläisyyksiä. Molemmat näkevät ihmisen ainutlaatuisena, kokonaisvaltaisena ja tiedostavana yksilönä. (Erkkilä & Lehtelä 2021.)

Oppimista tapahtuu koko ajan ja sitä ei edes välttämättä tiedosta. Joidenkin asioiden oppiminen voi olla helppoa ja toisten asioiden oppiminen vaikeaa. Opettajan tulee tietää oppimistapahtuman kulku ja kuinka oppimista voi edistää. Opettajat käyttävät opettamisessa apunaan erilaisia oppimisteorioita, joiden avulla pyritään selittämään ja valaisemaan oppimista ja opettamista. Oppimismallit/teoriat tuovat yleensä esille korostetusti jonkin ilmiön oppimisesta ja toisen ilmiön jättävät vähemmälle. Meillä kaikilla on jonkinlainen käsitys opettamisesta ja oppimisesta. Usein se perustuu yleiseen kokemukseen, uskomukseen tai omakohtaisiin tulkintoihin oppimisesta, joita oppija on havainnoinut koulumaailmassa tai elämäntaipaleensa aikana. Puhutaan arkiteoriasta, joka ei vaadi jatkuvaa ajattelua ja tiedon kyseenalaistamista. Arkiteoria ei ole välttämättä kokonaan väärässä, mutta tieteellinen tutkimus kumoaa ja korjaa joskus näitä väitteitä. Usein tämä oppimisen arkiteoria perustuu mallioppimiseen, jossa opettaja kertoo ja näyttää ja opiskelijat oppivat. (AMOK 2013.) Itse tulen opettamaan tulevaisuudessa suun terveydenhuollon opiskelijoita ja tiedän, että kaikilla tulevilla opiskelijoilla on jonkinlainen arkitieto esimerkiksi hampaiden harjauksesta ja suun hoidosta, ja tämä tieto ja taito on yleensä kotoa opittua. Tämän arkitiedon päälle aletaan opetussuunnitelman ja HOPS:in mukaan tuoda opetusta, mikä perustuu tutkittuun tietoon. 

Oppimiskäsitykset ja opetusmenetelmät muuttuvat ajan kuluessa mm. teknologisen ja taloudellisen kehityksen myötä. Alla olevassa kuvassa Erkkilä (2006) kuvaa hyvin oppimiskäsityksiin vaikuttavia tekijöitä.  

Tieteelliset oppimisteoriat ovat syntyneet oppimispsykologisen tutkimuksen tai filosofisen pohdiskelun kautta. Vanhin oppimiskäsitys on behavioristisen oppimiskäsitys, minkä mukaan eläimen ja ihmisen oppiminen on perustaltaan samanlaista. (AMOK 2013.) Oppija on "tyhjä taulu", johon opettaja siirtää tietoa ja toivottua oppimista vahvistetaan ja ei toivottua reaktiota heikennettiin rangaistuksen avulla. Opettaja on auktoriteetti, asiatuntija, jonka rooli oppimistilanteessa on vahva. Opettaja jakaa tietoa, sekä mittaa opittua tietoa ulkoisten merkkien kautta. Oppilas on passiivinen ja hänen tietoisuuttansa ja tunteita ei havaita ja aiemmalla kokemuksella ei ole merkitystä. (Erkkilä & Lehtelä 2021.) Meillä tätä metodia käytettiin ala-asteella liikunnantunnilla, oppilaat roikkuivat puolapuissa ja se, joka roikkui pisimpään, hänet opettaja päästi suihkuun, muut jatkoivat roikkumista ja yksitellen vahvimmat pääsivät suihkuun ja heikoimmat roikkuivat vielä monta kierrosta. 

Tänä päivänä behavioristista oppimiskäsitystä arvostellaan kriittisesti, koska se on mekaaninen, vanhanaikainen ja irrallista tietoa ei kyetä soveltamaan eikä yhdistämään. Oppimisen motivaatio on vain palkkio, kuten arvosana tai kurssin läpi meneminen. Behaviorismia on kritisoitu myös siitä, ettei se lisää oppimisen sisäistä motivaatiota eikä vahvista omaa oppimisen arviointia. Vaikka behavioristista oppimiskäsitystä pidetään vanhanaikaisena, niin sille on kuitenkin paikkansa ja se elääkin vahvana vielä nykyisinkin. (Tillonen 2018.) Yhtenä esimerkkinä kielen opiskelu, jossa sanojen ulkoa opettelu on perusteltua ja usein vastaukset kokeissa perustuvat "aukkovastauksiin". Omassa opettajan työssäni, kun opetan suuhygienisteille esimerkiksi hampaan paikkauksessa käytettäviä instrumentteja, ne täytyy opetella ulkoa, toki niiden kokemuksellinen käyttö lisää tietämystä ja ymmärrystä instrumentin käytölle ja näin instrumentin nimenkin voi oppia helpommin. 

Humanistinen oppimiskäsitys painottaa ihmisen ainutlaatuisuutta ja arvoa itsessään, sekä oman minänsä kehitystä ja vapautta. Kokemuksellinen oppimiskäsitys sopii humanistiseen aatemaailmaan. Oppiminen on sidoksissa oppijan omiin tavoitteisiin ja oppimishaluun. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa omaa toimintaansa eli toimii itseohjautuvana. Opiskelija peilaa oppimaansa kokemuksiin ja on motivoitunut kehittämään itseään, sekä ottaa itse vastuun omasta oppimisestaan. (von Wright & Rauste-Wright 1992.) Opettaja taas nähdään opiskelijan ohjaajana ja tukihenkilönä, jonka toiminta perustuu vuorovaikutukseen opiskelijan kanssa. Aikuiskasvatuksessa ja koulutuksessa sovelletaan kokemuksellista oppimiskäsitystä. Kokemuksellinen oppiminen nähdään kehämäisesti etenevänä prosessina, jossa aikaisemmat kokemukset vaikuttavat uuden asian/taidon oppimiseen. Oppimisessa on kaksi ulottuvuutta, tiedostettu ja tiedostamaton. (JAMK 2021) Erkkilän ja Lehtelän (2021) luennolla esitettiin kuvio tästä kehämäisestä prosessista. Tässä kokemus muuntuu reflektion ja tulkinnan kautta tiedoiksi, taidoiksi ja asenteiksi.

Konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä oppija toimii aina omasta halustaan ja kontrolloi itseään. Opiskelija rakentaa itse aktiivisesti tiedollisia käsityksiä, eikä ota niitä valmiina vastaan niitä opettajalta. Opiskelija oppii vain sen verran kuin on itse valmis ponnistelemaan ja toimii oman sisäisen motivaation varassa. Oppijan aikaisemmat tiedot, käsitykset ja kokemukset rakentavat uusia itselleen merkityksellisiä ajatuksen malleja. Opiskelija täydentää aiemmin opittua tietoa valitsemallaan informaatiolla ja oppiminen on oman toiminnan tulosta. Ennen uuden oppimista, opiskelijalla on jokin käsitys asiasta ja tätä käsitystä hän laajentaa, jäsentää, kehittää tai kumoaa oppiessaan. Opettaja on virittäjä, oppimisen ohjaaja. Opettajan tehtävä on virittää ja aktivoida oppija ajattelemaan ja herättää hänessä kysymyksiä sekä saada aikaan ristiriitaisuuksia oppijan ajattelumalleissa. Opettajan on hyvä tietää oppijan lähtötaso, koska liian vaativa tai helppo taso voi aiheuttaa kielteisen asenteen oppijassa. Konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä sekä opettaja että opiskelijat opettavat ja oppivat. Oppimisessa korostuu opiskelijan aktiivisuus. Konstruktivistisessa näkemyksessä arviointi painottuu laadulliseen arviointiin ja opiskelija osallistuu aktiivisesti oman oppimisensa arviointiin. Oppimisessa ymmärtäminen on tärkeää, ei ulkoa opettelu. Oppimisympäristön tulisi olla kiinnostava, motivoiva ja virikkeitä antava. (Kauppila 2007, JAMK 2021.)

Konstruktivismi voidaan jakaa kahteen pääsuuntaukseen: yksilökonstruktivismiin ja sosiaaliseen konstruktivismiin. Yksilökonstruktivismin eli kognitiivisen konstruktivismin suuntauksessa oppija toimii aktiivisena tiedon muokkaajana ja säätelee itse omaa oppimistaan. Oppiminen on yksin tekemistä, ajattelemista, suunnittelemista ja tekemistä. Oppimisprosessia ohjaa oppijan omat työskentelytavat ja käsitykset itsestään oppijana. Opettajan tehtävänä on luoda aktiivinen oppimisympäristö ja tukea ja motivoida oppilasta oppimisessa. Opettaja voi kokea opetuksen haastavaksi, koska jokainen opiskelija tulee ottaa huomioon yksilöllisesti. Sosiaalinen konstruktivismi ottaa huomioon sosiaalisen tason tiedon rakentamisessa. Oppiminen rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Myös arvot muokkautuvat sosiaalisessa kontekstissa, vaikka näyttäytyvätkin yksilöllisinä arvonäkökulmina. Sosiokonstruktiivisessa oppimiskäsityksessä korostuu tiedon sosiaalinen ja kulttuurinen alkuperä. Ideana on se, että ihmiset yhdessä rakentavat ja yhdessä hahmottavat ymmärryksen nykyisestä maailmasta. Sosiokonstruktiivinen näkemys johtaa opetusmenetelmiin, joissa opiskelija hahmottaa opittavaa ilmiötä omakohtaisesti, mutta vahvistaa oppimaansa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Esimerkkejä sopivista työmenetelmistä sosiokonstruktiiviseen oppimisnäkemykseen on mm. porinaryhmät, parityöskentely, aivoriihi. (Kauppila 2007.) 

Kognitiivinen oppimiskäsitys syntyi behavioristisen oppimiskäsityksen kritiikkinä. Kognitiivisessa oppimisessa oppiminen nähdään tiedon prosessointina. Oppija on aktiivinen, havaintoja tekevä, joka valikoi ja tulkitsee itse tietoa reflektoimalla sitä aikaisemmin opittuun tietoon ja taitoon. Tarve oppimiselle kumpuaa arkielämän ongelmista ja ristiriidoista. Jos oppijan aikaisemmat tiedot ja taidot eivät riitä ratkaisemaan ongelmaa, oppija hankkii uutta tietoa tai pyrkii muuttamaan jo olemassa olevaa tietoa tai taitoa niin, että ongelma ratkeaa. Näin syntyy toimintamalleja, jossa uusia tieto on riippuvainen aikaisemmasta tiedosta. Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä painottuu oppijan oma kriittinen arviointi oppimisestaan, miten opin ja miten kehitän oppimista. Kognitiivisessa opetuksessa on tavoitteena saada aikaan ajattelua ja pohdintaa ja tavoitteet eivät ole pikkutarkkoja. Opetuksessa suositaan oppijakeskeistä ajattelua ja suositaan ryhmätehtäviä, parityöskentelyä, projekti- ja oppimistehtäviä perinteisten tenttien sijasta. Kognitiivisessa oppimiskäsityksessä opettaja määrittää oppimistavoitteet ja ohjaa opetustuntien kulun. Opettaja toimii oppija tukena, ohjaajana, joka auttaa oppijaa etsimään ja löytämään tietoa. Sosiaalinen vuorovaikutus korostuu kognitiivisessa oppimiskäsityksessä, oppijoiden erilaiset tiedot ja kokemukset laajentavat ymmärrystä ja tuovat uusia näkökulmia aiheeseen. (JAMK 2021.)

Konnektivismi oppimisteorian mukaan, oppiminen tapahtuu osana moniulotteista sosiaalista verkostoa, jonka teknologiset välineet mahdollistavat. Oppiminen on oppijakeskeistä, jossa oppija on aktiivinen, hakee tietoa itsenäisesti ja toimii yhdessä muiden kanssa sosiaalisessa mediassa, jakaen ja rakentaen tietoa. Opiskelu on prosessi, missä yhdistetään eri tietolähteitä ja oppimisessa korostuu yhteyksien ylläpito sekä uuden oppiminen, mikä on tärkeämpää kuin nykyinen tietämys asiasta. Opettaja ja oppijat yhdessä luovat sisältöä ja opettavat toinen toisiaan. (Kynäslahti 2016, Erkkilä & Lehtelä 2021.)

Oppimisessa keskeistä on motivaation löytyminen. Motivaatiolla tarkoitetaan sitä voimaa, jolla saadaan ihminen tekemään asioita ja viemään ne loppuun saakka. Motivaatiota voi olla sisäistä ja ulkoista. Sisäinen motivaatio syntyy omasta halusta oppia tai kehittyä ja pelkästään oppimistoiminta palkitsee. Ulkoinen motivaatio tulee muualta, esimerkiksi se voi olla isompi palkka, ylenemisen mahdollisuus tai arvostuksen saaminen. Myös negatiivinen tekijä voi vaikuttaa motivaatioon, esimerkiksi rangaistus tai etuuksien pieneneminen.  Motivaatio on sidoksissa oppimistilanteeseen, sen ympäristöön ja teknologiaan. Parhaimmillaan teknologia tukee oppijan motivaatiota ja kehittää osaamista. (Honkonen 2020.) Opettajana opiskelijan motivaatiota voi parantaa pienenkin edistyksen huomioiminen, voimavarojen tukeminen, positiivinen vahvistaminen ja palautteen antaminen myös onnistumisista (Erkkilä & Lehtelä 2021).

Ei ole yhtä oikeaa tai parasta oppimisteoriaa, vaan oppimisteorian valintaan vaikuttaa, mitkä ovat oppimisen tavoitteisiin. Lisäksi valintaan vaikuttaa oppijoiden ikä, kehitystaso, ryhmän koko, koulutuksen kesto ja ohjelma sekä resurssit mitkä opettamiseen on saatu (tilat, laitteet, välineet, työaika ym.) Nämä kaikki on otettava huomioon opetusta suunniteltaessa. Tulevana opettajana on vaikea vielä arvottaa ja hahmottaa mitä oppimisteoriaa tulen käyttämään, luulen että monia ja jopa limittäin. Toivon, että opettajana antaisin tilaa opiskelijalle ja hänen ajatuksilleen ja mahdollisuuden oman ymmärryksen muodostumiseen. Oma käyttöteoriani eli oma tietämys ja uskomus laadukkaasta opetuksesta muodostuu varmasti opintojen edetessä ja varsinkin opettajana työskennellessäni. Tällä hetkellä suurin osa käyttöteoriasta on tiedostamatonta, jotka kumpuavat omasta kokemuksesta olla oppilas ja omasta arvomaailmasta. Tulevat kokemukset opetuksesta ja sen seuraamisesta sekä tietämyksen kasvu rakentaa käyttöteoriaa. Opettajan toimin tietysti omassa persoonassani, jossa näkyy vahvuuteni ja heikkouteni. Olen luonteeltani sosiaalinen, innostuva, humoristinen ja tekevä. Luulen, että opetuksessa nämä piirteet tulevat näkyville. Tietysti opettajakoulutuksella on suuri vaikutus opettaja identiteetin kasvulle. Työkokemuksen, koulutuksen, oppimisen ja opettamisen teoriatiedon ja reflektoinnin avulla tulen muokkaamaan ja kehittämään käyttöteoriaani. (Honkanen 2013.)

LÄHTEET:

AMOK. 2013. Resurssivideot. Oppimisen teoriaa. https://www.youtube.com/watch?v=_DXEEdbKm90. [viitattu 5.11.2021]

Erkkilä R. 2006. Kasvatus- ja opetuskäsitysten muotoutuminen. https://slideplayer.fi/slide/2613298/. [viitattu 5.11.2021]

Erkkilä R. & Lehtelä P-L. 2021. Oppimiskäsitykset. Luentomateriaali. https://moodle.oulu.fi/pluginfile.php/962684/mod_resource/content/0/opisk_OPE_9_Oppimisk%C3%A4sitykset_021121.pdf. [viitattu 5.1..2021]

Honkanen K. 2013. Oman opettajuuden tarkastelua ammatillisen erityisopettajan työn näkökulmasta. Tampereen ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Ammatillisen opettajankoulutuksen kehittämishanke. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/55720/Honkanen_Kristiina.pdf?sequence=1. [viitattu 15.11.2021]

Honkonen A. 2020. Teknologia tukemassa oppijan motivaatiota ja osaamisen kehittymistä – käyttökokemuksia Vuolearning-oppimisalustasta. Laurea journal. Digitaalinen yhteiskunta. https://journal.laurea.fi/teknologia-tukemassa-oppijan-motivaatiota-ja-osaamisen-kehittymista-kayttokokemuksia-vuolearning-oppimisalustasta/#80cafdc7. [viitattu 15.11.2021]

JAMK. 2021. Oppimiskäsitykset. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Avoimet materiaalit. Sisällön on tuottanut Outi Pylkkä, JAMK. https://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasitykset/humanistinen-kokemuksellinen-oppiminen/. [viitattu 6.11.2021]

Karjalainen A. 2009. Opetusopas. Opetuksen kehittämisyksikkö. Oulun yliopisto. https://www.oamk.fi/c5/files/7015/5429/2752/opetusopas.pdf. [viitattu 4.11.2021]

Kauppila, R. A. 2007. Ihmisen tapa oppia. Johdatus sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. PS-kustannus, Jyväskylä. [viitattu 11.11.2021]Kynäslahti, H. 2016. Connectivism - konnektivismi. Prezi-esitys. https://prezi.com/8k3cpo0luicz/connectivism-konnektivismi/. [viitattu 15.11.2021]

Malme L., Punamäki M. & Samppala M-L. 2019. Holistisen ihmiskäsityksen näkökulmia kasvatukseen ja opetukseen. HAMK. Unlimited Journal. Ammatillinen osaaminen ja opetus. https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/holistinen-ihmiskasitys/#.YYPFUJ5ByH0. [viitattu 5.11.2021]
Rauhala L. 1983. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Copyright 1983, 2005 & 2014. Gaudeamus Helsinki University press. Luettu e-kirjana. [viitattu 6.11.2021]


Siren S. 2019. Jatkuvan oppimisen kulttuuri organisaatioissa. LAUREA-ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/264523/Opinn%C3%A4ytety%C3%B6%20Siru%20Sir%C3%A9n%20Tradenomi%20YAMK.pdf?sequence=2&isAllowed=y. [viitattu 11.11.2021]


Tillonen S. 2018. ”Rautalankaa, tiedonhakua ja yhteisöllistä oppimista motivaation pyörteissä” Fenomenografinen tutkimus lukiolaisten oppimis- ja motivaatiokäsityksistä yhteiskuntaopissa. Yleisen historian Pro gradu -tutkielma. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/19406/urn_nbn_fi_uef-20180353.pdf?sequence=-1&isAllowed=y. [viitattu 6.11.2012]

von Wright J. & Rauste-Wright M. 1992. Humanistinen psykologia ja kokemuksellinen oppiminen. Aikuiskasvatus. 4/1992. s.210-215. e-julkaisuna. [viitattu 11.11.2021]